torstai 29. joulukuuta 2011
Nala
Saanko esitellä uusin perheenjäsenemme mäyräkoiranpentu NALA. Nala on kotiutunut hienosti, muutamana yönä vähän uikutti koti-ikäväänsä, mutta nyt nukumme jo lähes koko yön. Pentu on luonteeltaan rohkea, rauhallinen mutta osaapa halutessaan olla myös villi ;)
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012 ystävilleni ja blogin lukijoille!
On ollut hauska projekti tämä blogin aloittaminen ja olenkin iloinen, että edes joku täällä ajoittain käy ;) Ensivuodeksi toivon itselleni mahdollisimman paljon aikaa uusien ideoiden toteuttamiseen ja blogin pitämiseen. Samaa toivon myös kaikille käsintekijöille ja bloginpitäjille!
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
Valmis kipsiveistos
Vihdoin valmista! Prosessi oli pitkä ja kivinen, mutta palkitseva. Pääsisimpä uudelleen veistämään pian:)
Tässä siis valmis kipsiveistos. Jäi vielä koululle näyttelyyn, joten en saanut kotiin. Kuvat ovat vähän huonolaatuisia, koska otettu pikaisesti koulun aulassa, jossa valo ei ole kaikkein paras.
Huomenna meille muuttaa koiranpentu :) ruskea mäyräkoira. Kuvia luvassa, kunhan kotiutuu! Lapset ovat malttamattomia sekä joulusta että koiran tulosta... voitte vaan arvata!

perjantai 9. joulukuuta 2011
Kuvanveistoa
Jo aiemmin kerroinkin, että aloitimme kuvanveistoa koulussa. Nyt olemme saaneet savesta mallin mukaisen hahmon tehtyä ja tänään tein myös muotin valua varten (oli muuten sottaista hommaa). Ensi viikolla avaan muotin ja aloitan valuhommat. Lopputuloksesta tulee siis valkoinen kipsiveistos!
Mallina meillä oli tummaihoinen miesmalli, jolla oli upea afrokampaus. Oli mahtavaa veistää oikean ihmishahmon mallista! Toivottavasti lopputuloksesta tulee yhtä kiva kuin savisesta. Laitan kuvia sitten valmiistakin.

maanantai 5. joulukuuta 2011
Tukaani
Laitan välillä jotain muuta kuin jouluisia juttuja. Tässä on komea tukaani, joka on tehty vahaliiduilla. Värit eivät tosin kuvassa ole niin upeat kuin luonnossa. Paperi on litoposteri eli aika isokokoisesta piirroksesta on kyse. Tätä oli hauska tehdä ;) Koulutyö siis tämäkin: aihe oli tehdä jokin eläin ja tekniikkana vahaliidut, paperi on pohjustettu litoposteri.
Päätynee varmaan Viivin huoneen seinälle kehystettynä jossain vaiheessa.
Päätynee varmaan Viivin huoneen seinälle kehystettynä jossain vaiheessa.
torstai 1. joulukuuta 2011
Lisää joulutauluja
Tässä lisää joulutauluja, jotenkin ihastuin näiden tekemiseen. Nämäkin matkaavat Vantaalle joulumyyjäisiin. Valmis maalauspohja siis maalattu akryyliväreillä ja sitten lakattu päälle vanhoja kirjansivuja, postimerkkejä ja kuvia. Muutama vielä löytyy lisää, niistä sitten myöhemmin. Otan kuvia myös muista myyjäisiin menevistä tuotteista viikonloppuna.
Mukavaa joulukuun ekaa päivää ;) meillä jännitetään mitä kalenterista löytyy... tulee oma lapsuus mieleen kun seuraa tyttöjen joulujännitystä!
Mukavaa joulukuun ekaa päivää ;) meillä jännitetään mitä kalenterista löytyy... tulee oma lapsuus mieleen kun seuraa tyttöjen joulujännitystä!
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Jouluisia tauluja
Tein myyjäisiin muutaman jouluisen kollaasitaulun. Innostuin tästä tekniikasta Tampereen messuilta ostamani kirjan pohjalta ja siskoni aiempien kokeilujen inspiroimana. Pohjaksi laitoin vanhan kirjan sivuja ja lautasliinaa decoupage-lakalla ja sitten maalasin akryyliväreillä päälle. Kauniit vanhahtavat kuvat ovat Sinooperista. Vähän kirpparilta ostettua kalustenauhaa, pennejä, postimerkkejä ja nappeja... lopputulos on aika kaunis! Nyt vaan on vaikeus luopua näistä, joten pitää varmaan tehdä itsellekin joulukoristeeksi :)
Muuten, jos joku ymmärtää jotain noista taustakuvista, niin miksi en saa sitä sopimaan ylös asti? Olisin kiitollinen, jos joku osaisi antaa hyvän vinkin. Vihdoin löysin kivan taustan, mutta en saa sitä oikein toimimaan!

torstai 24. marraskuuta 2011
Rannekorut trikookuteesta
Oletko miettinyt mitä tekisit lyhyistä trikookuteista? Vihdoinkin sain inspiraation aloittaa kuteiden näpläämisen ja tein muutamia rannekoruja. Nämä on tehty ilman mitään apuvälineitä, tarvitset vain omat sormesi! Helppoa ja yksinkertaisen kaunista.
Ohje löytyy täältä
Ohje löytyy täältä
torstai 17. marraskuuta 2011
Rautalankasydämiä
Rautalangasta on ihana vääntää ;) Yksinkertaisen kaunista siitä saa helposti. Näihin sydämiin on saatu innoitus joulusta, vaikkakaan eivät ole kovin jouluisen punaisia. Näitä valmistuu kovaa vauhtia myyjäisiä varten erikokoisina ja erilaisin koristeluin. Tässä vain muutama malliksi... Myyjäisiin valmistuu kovaa vauhtia muutakin: grafiikkaa, kransseja ja ompeluksia. Laittelen niistä kuvia lähiaikoina.
Viikonloppuna menemme siskoni kanssa Tampereelle käsityömessuille! Sinnehän kaikki käsityöläiset matkaavat ideoita saamaan ja ostelemaan uusia juttuja. Minulle se on samalla omaa aikaa ilman lapsia, joka tulee tarpeeseen... sitäkin äidit välillä tarvitsevat! Jotenkin tämä aika vaan hupenee johonkin, blogissa ei paljon tapahdu, mutta elämässä sitäkin enemmän :) Koulussa aloitimme kuvanveiston, siitä myöhemmin...

sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Äidin kimallepipo
Tämä pipo Novitan Crystalista (ruskea) valmistui jo aiemmin, mutta esittelen sen kuitenkin. Pitäähän äidinkin kimaltaa välillä :) Ohje on Novitasta (syksy 2010) malli 17. Nopea ja helppo toteuttaa. Ehkä vähän iso minun pieneen päähäni, mutta ei haittaa menoa... Harmi vaan kun tuo Crystal kutittaa minua vähän, siihen olisi varmaan hyvä laittaa jotain pehmeämpää lankaa sekaan. Tytön pipo nimittäin ei kutita, kun siinä on Softya.
lauantai 29. lokakuuta 2011
Tänään valmistui Vilmalle vaaleanpunainen tupsupipo. Itse tyttö sanoo pipoa "prinsessapipoksi", koska siinä on kimalteita:) Lankana käytin Novitan Crystalia ja Softya. Tupsu on tehty Softysta. Ohje on uusimmasta Novitan lehdestä (Talvi 2011) malli 18C. Uusin Novitan lehti on muuten tosi inspiroiva, tykkään!
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Ideoita Kööpenhaminasta
Rakastan kaikenlaisia käsityö- ja askartelulehtiä, joten hamstraan niitä jokapaikasta. Nämä lehdet löytyivät itseasiassa Malmön rautatieasemalta, jossa oli tosi hyvä lehtivalkoima. Olen nähnyt näitä lehtiä Suomessakin, mutta aina on jotenkin kivempaa ostaa lehtiä myös matkoilta. Jotenkin ideat ovat muka jännittävämpiä!
Panduro Hobbysta löytyi kasa korutarvikkeita, joista pitäisi piakkoin saada tehtyä jotain kivaa. Paperit löytyivät Strögetillä olevasta joka naisen unelmakaupasta, jossa oli kaikkea mahdollista kotiin ja askarteluun liittyvää! Harmi, että en muista kaupan nimeä :(
Turusta löytyi tulomatkalla kirpparilta (Kirppis-Center Manhattanilla) kasa tarvikkeita. Vetoketjuja, nauhoja ja kiva nahkainen puikko- tai pensselipussukka. En tiedä vielä kumpaan tarkoitukseen sen otan käyttöön. Lisäksi mukaan lähti neljä pientä metallista hintakylttitelinettä, joita voi käyttää apuna myyjäisissä. Voi kun pääsisi jo tekemään jotain...
Iso kiitos uusille lukijoille, kannustatte eteenpäin:) 100 klikkausta tuntuu jo hurjalta määrältä, heh!

lauantai 22. lokakuuta 2011
Ihana Kööpenhamina
Kööpenhamina vei sydämeni;) Blogissa on ollut hiljaista, sillä oltiin siskon kanssa ihastelemassa Kööpenhaminaa. Meillä oli peräti neljä päivää aikaa shoppailla, käydä museoissa ja aistia muuten vain kaupunkia. Kuvitelkaa, ilman lapsia....
Parasta antia ehdottomasti ihanat vanhat kävelykadut, Nyhavnin satama-alue, Glyptotek (jossa Paul Gaugain) sekä Statens Museum for Kunst (jossa Toulouse-Lautrec). Piipahdimme myös Malmössa Ruotsin puolella shoppailemassa! Fields -kauppakeskuksesta löytyi mm. Panduro Hobby, josta mukaan lähti kaikenlaista...
Lisää kuvia ihanista hankinnoista luvassa myöhemmin:) nyt yhteydet tökkii meillä ihan kohtuuttomasti, enkä saa kuvia siirrettyä ilman hermoromahdusta .... kyllä maalla on ihanaa...!

keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Valomaalausta
Tehtiin valokuvauksen tunnilla perusharjoituksia valolla maalaten. Valon lähteenä tässä on pieni ledilamppu. Ihan hauskoja juttuja tällä tekniikalla saa aikaan. Laittelen myöhemmin kuvia vielä lisää, tässä vain muutama hauska kokeilu...
lauantai 1. lokakuuta 2011
Rannekkeita
Rannekkeet on huovutettu vanhasta villapaidasta. Napit löytyivät mummin nappipurkista ja pitsit kirpputorilta. Tuohon alempaan olen lisäksi koneella kirjonut kuviota erivärisellä langalla.
Hienosti lämmittävät ranteita syyspäivinä ;) Olen tehnyt rannekkeet jo aiemmin keväällä. Rakastan näitä vanhan villapaidan huovutus -juttuja...helppoa ja nopeaa...kaunis lopputulos yleensä!
Pipon neuloin Novitan langalla ja Suuri käsityö lehden 2/2008 ohjeella (8). Ihanan helppo ja nopea toteuttaa! Rannekkeet on taasen huovutetusta villapaidasta leikatut hihat, joita koristaa BigShotilla leikatut kukat ja tietenkin napit. Reunat siistin viininpunaisella kirjontalangalla.

tiistai 20. syyskuuta 2011
Tervetuloa, uusi alku!
Kuten otsikko sopivasti ilmaisee, on tämä uuden blogin elämän alku! Samalla elämämme on monessa asiassa käännekohdassaan kohti uusia asioita. Olemme vasta kolme kuukautta sitten muuttaneet uudelle paikkakunnalle ja olen aloittanut opiskelut uudella alalla kuvataiteiden parissa!
Uusi työhuone odottaa pihapiirissä käyttöönottoa ja pientä siivousta vielä ennen töiden aloittamista. Tämän blogin tarkoituksena on dokumentoida siellä syntyneet teokset, joita voivat olla erilaiset ompelukset, neuleet, askartelu monessa muodossa ja erityisesti korut sekä kuvataiteen tuotokset. Grafiikka ja maalaukset! Tuskin maltan odottaa, tervetuloa mukaan :)
Inspiraatiota odottaa valtavat kasat herkullisia lankoja ja kankaita! Sormet syyhyää päästä niihin käsiksi. Oman mutkan matkaan tuovat kaksi pientä tyttöäni, jotka tahtovat saada huomioni kiinnittymään kaikkeen muuhun kuin käsitöihin.... esim tämän blogin ulkoasun muokkaaminen on osoittautunut haasteeksi....!
Niin ja kiitos siskolleni sysäyksestä aloittaa blogin pitäminen ;) Hänen bloginsa paperia ja lankaa on oiva esimerkki onnistuneesta bloggailusta! Katsotaan nyt mihin tämä johtaa....jännittää...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)