torstai 13. joulukuuta 2012

Joulukoristeita


Alumiinisia leivosmuotteja joulukoristeiksi ;) ihania...
Nyt ei 24h vuorokaudessa tunnu riittävän millään! Onkohan muillakin samoja ongelmia?

maanantai 26. marraskuuta 2012

Koruja alpakkalusikoista

Pienen hiljaiselon aikana on valmistunut paljon kaikkea, jota en ole ehtinyt kuvaamaan ja laittamaan tänne. Tässä on muutama alpakkalusikka -koru, lähinnä riipuksia ja yhdet korvikset. Lisäksi tuossa pöydällä odottaa kasa muita koruja, joita kuvailen pian. Yksi grafiikan työkin on valmistunut...

Tuon ihanan pienen vanhan peilin ostin Miiluranta -kirppikseltä 2e. Ihana paikka, sieltä löytää aina kaikkea mahtavaa kotiin, vaatteita itselle ja lapsille ja tietenkin vanhaa uudelleen työstettävksi. Lisäksi omistaja on ihana, joten siellä on mukava käydä!

Näitä koruja menee myyntiin erinäisiin tapahtumiin joulun alla. Voi kysellä myös suoraan minulta tämän blogin kautta;) Kaivataanko tutorialia korujen tekemisestä? Sellaisenkin voisin jossain vaiheessa tehdä.













keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Virkattu kranssi


Olen tehnyt kransseja yleensä luonnonmateriaaleista, mutta kun näin tämän tyyppisen virkatun kranssin, niin oli pakko kokeilla itsekin! Malli ei siis ole oma, mutta mukaeltu alkuperäisestä mallista. Kranssin runkona on valmis styroksipohja. Lankana trikookude. Suunnittelin, että kokeilen myös matonkuteesta vastaavaa...

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Vanhat valokuvat kirpparilta


Löysin kirpputorilta tässä päivänä eräänä ihania vanhoja valokuvia. Joskus ennen vanhaan näitä käytettiin "käyntikortteina", joita annettiin tutuille ja vieraillekin. Näitä on useita kymmeniä, ihania vanhoja kuvia, joista pitäisi jotain kivaa kehittää. Tuleeko jollekin ideaa mitä näistä voisi tehdä?

Olen myös kerännyt vanhoja alpakkalusikoita sieltä täältä tuttavilta ja löytänyt myös kirpputoreilta. Teen niistä erilaisia koruja. Ensi viikolla niistä kuvia, kunhan pääsen tekemään korut loppuun. Monta aloitettua tuolta jo löytyy erinäinen kasa.

Löysin myös tällaiset ihanat vanhat kuluneet kahvikupit, joista ajattelin tehdä neulatyyny -kupit.

Blogissa on ollut hiljaiseloa, sillä olen ollut kiitettävän kiireinen viimeaikoina. Toivottavasti asia pian korjaantuu ja pääsen taas tekemään kaikkea kivaa. Maalaamistakaan en ole ehtinyt tehdä yhtään! Yksi grafiikan työ on kuitenkin tekeillä ja valmistunee huomenna;) siitäkin kuvia sitten aikanaan...

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kesäpäivä kotieläinpuistossa

Vihdoin tuli kesä tänne Itä-Suomeen;)
päästiin kauan suunnitellulle retkelle läheiselle kotieläinpihalle. Lapsilla oli paljon ihmeteltävää ja nähtävää. Ihanaa, kun tällaisia paikkoja jaksetaan pitää yllä. Nähtiin kaikki mieluisat kotieläimet ja muutama vähän eksoottisempikin. Eläinten syöttäminen oli tietenkin hauskinta... mukava päivä oli koko porukalla!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Betonilaattoja


Vihdoinkin sain aikaiseksi toteuttaa betonivaluja, kun mieheltä jäi betonia omista valuistaan yli! Laittelin muovisiin astioihin pitsiä ja raparperinlehtiä sekä tein perinteisiä raparperinlehtivaluja. Tuossa ylhäällä kuva pyöreästä laatasta, jossa pitsikoriste.



Näitä pieniä laattoja tein sitten useamman. En vielä ole keksinyt paikkaa, mutta saattaa olla, että jonnekin kasvimaan kulmille nämä päätyvät lopulta. Harmittaa, kun en hoksannut laittaa taakse rautalankaa, jotta olisin saanut ulkorakennuksen seinälle roikkumaan!?!

Minulta on kyselty, miten Nala koira jaksaa. Tässä kuva Nalasta, joka on jo saavuttanut kasvunsa huipun. Virkeä ja seurallinen koira, onneksi pentuhötkyily on jo menossa ohi pikkuhiljaa...

maanantai 25. kesäkuuta 2012

"Korutehdas" käynnistyi


Kesälomalla vihdoin ensimmäistä päivää!!! Nyt ehtii taas keskittyä blogiin ja muihin askareisiin...

Työhuoneella riittää puuhastelua, sillä lauantaina on ensimmäiset kesämyyjäiset torilla. Teen koruja, kaikenlaisia ompeluksia sekä tietenkin grafiikkaa. Kuvassa vanhasta pitsistä kovetetut korvikset ja betonista valettu jääkaappimagneetti. Alemmassa kuvassa mm. nahkakorvikset, joista tuli aika kivat.
Toivottavasti kauppa käy!


tiistai 22. toukokuuta 2012

Kakara -paita


Ostin Helsingistä Vilmalle tuliaisiksi ihanan Kakara -paidan, jonka saa itse värittää mieleisekseen. Tyttö oli innoissaan ja viisivuotiaaksi värittääkin aika hienosti. Ei kovin montaa viivan ylitystä;)

Kiirettä pitää, joten blogissa hiljaista tällä hetkellä. Olen työssäoppimassa Lasten kuvataidekoulussa, joten mukavaa tekemistä päivät pitkät! Lapset ovat ihania ja välittömiä taitelijoita. Tänään olin mukana vauvojen värikylvyssä sivustaseuraajana ja tuli ihan oman vauvan värikylvyt mieleen...


Tervetuloa mukaan lukijaksi Riitta!

lauantai 5. toukokuuta 2012

Vanha nojatuoli ja balleriinatossut

Kontti kirpparilta tarttui mukaan tällainen 50-luvun nojatuoli. En voinut olla ostamatta, kun juuri tätä olen etsinyt jo pitkään. Hintakin oli vain 50e. Pohjassa lukee vuosiluku 1957 ja no.11.

Ajattelin kysäistä ystävältäni Sannalta voisiko hän joskus tämän uudelleen verhoilla. Päällinen on siisti, mutta tähän tuoliin sopisi mainiosti jokin ihana kuviollinen kukkakangas.

Toiselta kirpparilta löysin siistit balleriinatossut, joista teen taulun kunhan ehdin. Olen joskus lapsena tanssinut balettia ja kaikki tossut ovat mystisesti kadonneet. Joten pakkohan nämä oli mukaan ostaa.

Huomenna on "suuri" päivä, kun täytän 40 vuotta! Niin se aika kuluu ettei huomaakaan...


tiistai 10. huhtikuuta 2012

Onnea voittajille!

Suoritin arvonnan eilen, mutta en ehtinyt laittaa illalla tulosta esiin. Aina kannattaa osallistua ja koska osallistujia ei ollut montaa niin voitonmahdollisuudet olivat suuren suuret ;)

Kiitos osallistujille, kaikille kolmelle:) Arpaonni suosi seuraavasti:
- päivänkakkarakukkaron voitti Kirsti

- maatuskaa ei tarvinnut arpoa vaan se menee sitä ainoana halunneelle Irmelille Kuopiosta
(joka taitaa olla tuttu ennestään...)

Laittakaahan sähköpostiini osoitetiedot tulemaan, jotta saan postia perille (sivupalkista löytyy).
Lähden Helsinkiin taidenäyttelymatkalle, joten laittelen postia ensiviikon aikana.
Kiitos vielä kerran mukana olleille ja toivonkin, että kukkarot ovat mieleiset!

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Tyttö kaapilla


Tämän vedoksen olen tehnyt viime vuonna. Harmittaa kun en saanut vedosta aseteltua niin, että kamera ei olisi vääristänyt kuvaa. No tällä mennään...

Etsaus ja akvatinta, "Tyttö kaapilla" 2011
Vedoksia vielä vapaana.

Vielä ehdit osallistua arvontaan, joka on edellisessä postauksessa!
Mahdollisuus saada itselleen kiva kukkaro on suuri, koska osallistujia ei ole vielä montaa.
Käyhän klikkaamassa itsesi mukaan;)

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Arvonta

Huomasin, että olen pitänyt blogia puolisen vuotta;) ja klikkauksia on tulossa 1000 täyteen.
Siitä innostuneena ajattelin pitää ensimmäisen arvonnan, kun se näkyy olevan monella blogilla tapana!

Arvonta alkaa heti ja kaikki lukijat voivat osallistua. Osallistut kommentoimalla tähän viestiketjuun.
Kommentilla saa yhden arvan ja jos olet lukija saat toisen arvan. Muista mainita kommentissa monellako arvalla osallistut. Olisi hyvä, jos jättäisit esim. nimimerkin mikäli sinulla ei ole blogia (saadaan sitten palkinto perille).

Kerro myös kumpaa pussukkaa tavoittelet.

Vaihtoehto 1.
 Ivana Helsingin maatuska kankaasta ommeltu pussukka

Vaihtoehto 2.
kirpparikankaasta ommeltu vihreä päivänkakkara pussukka. Molemmat olen itse ommellut:)


Arvonnan suoritan pääsiäisen päätteeksi maanantaina 9.4. Onnea arvontaan!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Terveiset Pietarista


Oltiin opintomatkalla Pietarissa neljä päivää. Aikamoinen reissu;)
Vähän sekavat tunteet jäi matkasta mieleen. Toisaalta Pietari on kaunis kaupunki, suurkaupunki jossa on esillä upeaa taidetta ja arkkitehtuuria. Toisaalta taas sitten suurkaupungin nurjat puolet, paljon ihmisiä ja liikennettä jokapuolella. Metroreissu oli hurja kokemus verrattuna esim Lontoon metroon...huh huh...hengissä selvisin! Olen yllättynyt miten huonosti Venäjällä pärjää englannin kielellä!

Päällimmäiseksi jäi mieleen upeat taideaarteet ja Pietarin taideakatemia, jossa pääsimme opastetusti vierailemaan! Paljon tuli nähtyä lyhyessä ajassa ja sain hurjasti inspiraatioita. Välttämättä en kyllä uudelleen Pietariin lähtisi, mutta olihan tämä kokemus muiden joukossa :)

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Koirataulu

Tein viikonloppuna tilauksesta asiakkaalle taulun digikuvasta. Teos ei ole "kopio" vaan usean kuvan kombinaatio. Kyseessä oli asiakkaan oma lemmikki, karkeakarvainen mäyräkoira.
Tein poikkeuksellisesti tämän työn liiduilla vaikka normaalisti tekisin öljyväreillä.

Nyt kun alan keskittymään taiteen tekemiseen enemmän, niin otan vastaan myös tilaustöitä. Lähinnä muotokuvia (lapset ovat lempiaiheeni!) sekä näitä lemmikkimaalauksia. Tekniikan valitsen yhdessä asiakkaan kanssa, kuvasta riippuen öljyväri, liidut, akvarelli tai lyijy.  Hinta riippuu koosta ja tekniikasta sekä työhön käytetystä ajasta. Asiakas saa halutessaan nähdä luonnokset ja tehdä valinnan tekniikasta itse.

Tilaaja saa itselleen uniikin ja hyvin henkilökohtaisen teoksen.
Välttämättä en muotokuvamaalariksi aio ryhtyä, mutta jollainhan sitä pitää kuvataiteilijan elääkin :)

Huomenna matkaan Pietariin maalausreissulle! Odotan matkaa vähän sekavin tuntein... ei ole tullut käytyä Venäjällä aiemmin. Kun palaan niin laitan sitten tuliaisiksi kuvallisia maistiaisia matkasta....

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Ekat hiihtokilpailut

Vilma oli ekaa kertaa elämässään urheiluseuran hiihtokilpailuissa. Voi että sitä riemua!
Alle 7-vuotiaissa oli kolme osallistujaa. Vilma sai kaulaansa oikean pronssimitalin ;)
Se on niin hieno, että pitää kuulemma viedä hoitotätille nähtäväksi huomenna...
Ensi talveksi pitää ostaa jo kunnolliset isojen tyttöjen sukset. 

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Värikylvyssä

Kun katselin vanhoja valokuvia, niin löysin mahtavia kuvia Vilman värikylvystä. Oli ihan pakko päästä sotkemaan itsekin paperia ja skräpätä tällainen leiska. Kuva on siis vuodelta 2007.

Sotkin paperille gessoa ja annoin kuivua. Sitten päälle punaista akryyliväriä ja vahaliitua.
Teippitarhasta viimeviikolla saapuneet teipit pääsivät mukavasti esiin. Tilasin samana päivänä myös erilaisia kirjainteippejä Heinikalta, joten niitäkin piti käyttää.

Mulla oli sotkiessa melkein yhtä kivaa kuin Vilmalla oli tuolla värikylvyssä;) muistan, että tyttö nautti taiteilusta tosi paljon ja oli ihanaa seurata antaumuksellista sotkemista!

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Viisi vuotiaana


Paljon onnea Vilma!
Esikoisemme täytti toissapäivänä 5 vuotta. Kyllä aika menee nopeasti!
Millainen olet nyt viisi vuotiaana?
  • ihana iloinen mielikuvitusrikas tyttö
  • olet järjestelmällinen ja tarkka (paitsi huoneesi on aina sekaisin...)
  • haluat oppia jatkuvasti uusia asioita, haluaisit jo mennä kouluun
  • tykkäät prinsessoista, hevosista, pet shopeista ja autot jutuista
  • rakastat piirtämistä ihan niin kuin äitikin!
Maalasin öljyväreillä viisivuotiaasta taulun, jonka on tarkoitus kulkea matkassa elämän ajan.
Ylhäällä luonnos, jossa ensimmäinen kerros värejä. Alhaalla lähes valmis työ (pitää vielä viimeistellä...).

tiistai 14. helmikuuta 2012

Alaston mies


HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ  kaikille tämän kuvan myötä ;) kortteja ei tullut tänä vuonna lähetettyä...

Tein levylle maalauksen öljyväreillä elävästä mallista. Meillä oli sama tummaihoinen miesmalli kuin aiemminkin. Taulun koko on melko suuri n. metri korkeutta ja puolimetriä leveyttä.
Lopputulos on mielestäni ihan onnistunut, vai mitä tykkäät?

lauantai 11. helmikuuta 2012

Kengät


Tämä on uusin grafiikan työni. Minulla oli jokin pakkomielle tehdä rouheiset miesten kengät. Tunnetusti olen kenkäfriikki, mutta että miesten kengät? Sain mielestäni oikeanlaisen tunnelman aikaiseksi. Kyseessä on melko pieni laatta.

Akvatinta/ etsaus 2011 helmikuu: "vanhat kengät"
(korkeus 8,7 cm leveys 6,5 cm)

Tulossa vedostukseen ilmeisesti 15-20 sarja (riippuen ennakkokyselyistä), myyntiin helmikuun loppupuolella. Voi kysellä paspatuurilla tai ilman, teen molempia. Väreihin voi vielä vaikuttaa halutessaan.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Kirjaston näyttelyssä

Kipsiveistokseni matkasi kaupunginkirjastoon näyttelyyn ;) siellä on myös muita opiskelijatöitä nähtävissä. Lisäksi minulla on kaksi muuta työtä toisessa näyttelyssä, mutta siitä myöhemmin...

torstai 26. tammikuuta 2012

Hei muumilaaksosta...

Tämä Muumilaaksossa 2008 kesällä otettu kuva osui käteeni pari päivää sitten ja inspiroiduin siitä kesäisiin tunnelmiin! Ostin Sinellistä viimeksi kaikenmoista paperia ja muuta tarviketta, joita myös käytin tähän. Jotenkin minua kiehtoo tuo gesson käyttö tuolla pohjassa, johtuu varmaan siitä että sitä taulunpohjissa niin usein käytän muutoinkin. Tässä se saa vaan erilaisen tarkoituksen.

Olen etsinyt hurjasti tietoa skräppäämisestä erilaisilta kotimaisilta ja ulkolaisilta sivuilta, lehdistä ja kirjoista. Hirmuinen halu on oppia asioita tästä(kin) aiheesta!

lauantai 14. tammikuuta 2012

Unikkopelto


Nyt kun en näköjään taas saa mitään uutta aikaan, niin laitan kuvan yhdestä vanhasta grafiikan lehdestä. Grafiikka on siis se taiteen laji, jota teen eniten ja jota ajoittain myös myyn.

Tämä "Unikkopelto" on vuodelta 2008 (etsaus/akvatinta). Olen lähes myynyt jo koko sarjan, löysin vielä kaksi vedosta kymmenen sarjasta. Nyt on siis viimeiset hetket tallentaa työ myös tänne. Tämä on yksi tykätyimmistä töistäni, siksi tämän ensimmäisenä grafiikan töistäni esittelen.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Skräppäys no. 1

Tämä on muuten ihan ensimmäinen skräppäykseni. Joo, olen suunnitellut pitkään tekeväni tätäkin ja nyt vihdoin inspiraatio iski! Löysin tosi vanhan valokuvan itsestäni, jossa pienenä tyttönä istun keinussa kesälomalla ja odottelen inspiraatiota ;) Niin 80-lukua! Kuva on minulle tärkeä monestakin syystä...

Harmi, että jouduin kuvaamaan leiskan illalla, joten valo on mitä on. Mitäs sanotte, pitäisikö näitä tehdä lisää vai oliko skräppäys "urani" nyt tässä yhdessä leiskassa?